Kuinka moni on tutustunut ensimmäisiä kertoja aseisiin isän, paapan tai vastaavan henkilön kanssa, kun on ilmakiväärillä tai pienoiskiväärillä ammuttu? Puutukkinen "impukka" tai "piekkari" pienellä optiikalla millä on tölkkejä yms. ammuttu. Hyvin klassisen näköiset aseet, joista huokuu ajan patinaa.
Muistan kuin itse pienenä poikana vietin kesälomaa mökillä. Paappa otti minut mukaan ampumaradalle monet kerrat ja jossain vaiheessa sain itse mahdollisuuden ampua vanhalla ranskalaisella pienoiskiväärillä kippaavia ampumahiihto tauluja. Tunne kun pieni pelti kilahti ja musta väri vaihtui valkoiseen toi onnistumisen tunnetta ja iloa. Silloin jo alkoi minun ampumiseen tutustuminen, vaikka itse metsästys harrastus alkoi vasta monta vuotta myöhemmin.
Tikka lanseerasi T1x MTR pienoiskiväärin synteettisellä tukilla vuonna 2018 täydentämään Tikka tuote portfoliota. Asiakkaat ovat ottaneet tuotteen hyvin vastaan niin suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Muutama vuosi T1x lanseerauksen jälkeen seuraava malli, UPR julkaistiin. Jäykkä ja vahvistettu tukki sekä jämäkkä petaus toi lisää tarkkuutta tähän Ultimate Precision Rifle versioon. Vuonna 2023 T1x mallisto sai uuden lisäyksen, kun Hunter versio tuotiin markkinoille.
Pienoiskivääri on oiva työkalu ampumaharjoitteluun sillä panokset ovat halpoja, rekyyliä ei juurikaan ole ja toistoja on helppo harjoitella. Monen patruunan lipas pienoiskiväärissä mahdollista myös nopeat harjoitukset, "simuloiden" huonoa ensi laukausta jolloin nopea seuraava laukaus on kriittinen. Tuota harjoitetta ei ilmakiväärillä voi tehdä, kun ne ladataan aina yksi patruuna kerrallaan ja monesti ase pitää taittaa jollain tavalla ladatakseen. T1x tukki on vastaava kuin T3x joten aseen tuntuma on hyvin pitkälle samaa kuin tavallisessa kiväärissä. Pienoiskiväärin tekniikka virheet korostuvat huomattavasti enemmän kuin isommalla kaliiperilla joten tämä on oiva työkalu hio ampumatekniikkaa. 50 patruunan paketti 22lr. maksaa noin 4-5€ kuin taas vastaava 50 patruunan paketti harjoitus ammuksia esim. 308w maksaa 45-60€. Joten hintaero on huomattava jos suuria määriä laukauksia ampuu.
Tikka T1x Hunter lanseerattiin joulukuussa 2022. Asetta voi ostaa 22lr. tai 17.HMR kaliiperissa. Piippu pituudet ovat 16" tai 20" ja kaikki piiput tulevat vaimennin kierteellä 1/2x20 UNF. Kaikki eivät pidä muovitukkisista aseista ja tykkäävät enemmän puutukkisista. Kyseisessä Hunter mallissa on puutukki joka on tehty Italiassa ja viimeistelty käsin, karhennukset takaavat hyvän otteen tukista. Kiväärissä on 11mm kiilaura kiikarien kiinnitystä varten. Kyseinen reunasytytteinen ase on erityisesti suunniteltu pienriistan metsästykseen sekä harjoitteluun. Aseessa on klassinen muotoilu ja ulkonäkö, yhdistettynä moderniin kivääri teknologiaa. Ase toimitetaan lippaalla mihin mahtuu 5kpl 22lr. patruunaa tai 6kpl 17.HMR patruunaa. Lipas on tukin tasossa ja elegantin näköinen. Kyseiseen aseeseen sopii myös muut T1x lippaat, joten aseen voi myös yhdistää esim.10 patruunan lippaan. Aseen raudat ovat yhteensopivia myös T3x Lite sekä T3x UPR tukkien kanssa joten tukin vaihto on myös mahdollista. Kun T1x MTR lanseerattiin, joissain aseissa esiintyi hylsyn ulosheitto ongelmia jollain patruunoilla ja tätä Tikka on parantanut uudella ulosheittoportin muodolla.
Lähdetään sitten kokeilemaan radalle millainen ase tämä on ampua.
Tikka T1x piiput ovat ”semi heavy” jolloin tarkkuus/ paino on hyvässä tasapainossa. Kyseisessä aseessa on Sako Optilock renkaat/ medium jalat sekä Burris Fullfield E1 4.5-14x42 kiikari 1" runkoputkella sekä Ballistic plex ristikolla. Kiväärin ”nokalla” on myös todella kompakti Aseutran ECOi äänenvaimennin.
Aseutra ECOi on purettava alumiininen vaimennin. "Uusi rakenne tekee vaimentimen huoltamisesta helppoa. Äänenvaimennus 29–33 dB (.22 LR kivääri, 1 m piipun sivulle)." (Aseutra) Vaimentimen paino on 105 g ja pituus 140 mm.
Muutamat kohdistus laukaukset 50 metrille jonka jälkeen pääsin ottamaan kunnolla tuntumaa aseeseen.
Tikka T1x tuntuu todella tutulta, kun hallinta laitteet ovat samoissa paikoissa, kun T3x:ssä joka minulla on ollut käytössä jo neljä vuotta. Reunasytytteiset aseet ovat hieman hankalia, kun pitää löytää aseeseen sopiva tarkka patruuna harjoitteluun sekä jahtiin. Itse kokeilin tällä kertaa Winchester Subsonic, CCI Standard sekä CCI Velocitor patruunoita.
Näistä tuo nopein Velocitor oli myös tarkin ja sitä voisin käyttää metsästykseen, CCI standard patruunaa taas käyttäisin patruunaa harjoitteluun jo pelkästään hinnan takia.
Suoraan ostolaatikosta aseen laukaisu on mielestäni turhan jäykkä kun kyseessä on noin pieni kaliiperi ja toivoisin tuohon enemmän herkkyyttä. Laukaisua voi säätää kuten Tikka aseissa on tapana, säätö alue on 1-2kg, joten itse säätäisin tuota sinne 1kg tuntumaan. Muuten laukaisu on tuttua toimivaa Tikka laatua. Varmistin toimii samalla tavalla kun muissa kyseisen valmistajan tuotteissa, varmistin tangentti viedään taakse niin ase on varmistettu ja eteen työnnettynä ase on vireessä ja laukaisu valmiudessa, varmistin on lähestulkoon äänetön.
Lipas on hieman hankala saada ulos aseesta välillä. Koska se on aseen tasossa, eikä siitä saa kiinni alapuolelta, lipasta pitää yläpuolelta hieman ”avittaa” alaspäin jolloin se tipahtaa nätisti käteen. Tämä oli uuden karheutta ja kun lipas hieman kului niin se rupesi toimimaan sulavasti.
Aseella on todella mukava ampua, lähestulkoon rekyylitön ja äänenvaimentajalla sopivan hiljainen. Tuolla nopealla Velocitor patruunalla ase paukahtaa suhteellisen kovaa, kun olen vain tottunut ampumaan hitaampia subsonic patruunoita. Medium jalat ovat itselle liian korkeat ja hankin matalemmat jalat tilalle. Lukko liikkuu todella pehmeästi ja lataaminen toimi moitteitta. Ammuttu hylsy lentää hienossa kaaressa ulos aseesta eikä jää patruunapesään tai lippaan päälle. Kohdistuksen jälkeen, kun olin hetken ammuskellut ja saanut tuntumaa aseeseen, niin siirsin taulun 75m sekä 100m päähän. Kyseisestä kiikarin ristikosta löytyi hyvin kohdat näille etäisyyksille, joten nyt tiedän miten tähdätä noille matkoille suoraan kiikarin läpi katsottuna.
Pääsin metsästyskauden alussa kokeilemaan miten kivääri toimii haittalinnulle, kun varis erehtyi piipun eteen noin 60m matkalle. Varis ei aavistanut mitään, kun jo vein varmistimen eteen äänettömästi ja puristin liipaisinta.
Kokonaisuudessaan T1x perhe on jo nousemassa klassikoksi ympäri maailmaa. Tämä on oiva valinta kun vanhemmat pienoiskiväärit siirtyvät pois käytöstä ja uutta harkitaan tilalle. Sitten on vain makuasia minkä mallin valitsee MTR, UPR tai Hunter. Ominaisuudet:
Kaliiperi: .22 LR tai 17 HMR
Aseen tyyppi: Pienoiskivääri, pulttilukko
Toimintatapakoodi:2 -lippaallinen kertatuli
Lipaskapasiteetti: 1 + (5 22lr. tai 6 17HMR) (aseeseen saatavilla myös 10ptr lippaita)
Aseen paino ilman varusteita: 2,8 - 2,5 kg
Kokonaispituus: 96 tai 85,5cm
Piipun pituus: 51 tai 40,6 cm
Vaimenninkierre: 1/2x20"
Tukkimateriaali: Pähkinäpuu
Paketissa ei ole mukana hihnalenkkejä
Kiikarinkiinnityskiskon malli: 11mm
Takuu: 2 vuotta
Comments