top of page

Näin kaunis trofee valmistuu Trofee.fi toimesta.

Sana metsästystrofee on saanut todella negatiivisen kuvan ympärilleen, median sekä metsästys vastustajien takia. Muistetaan kuitenkin että trofee on metsästys muisto metsästäjälle, oli sitten kyseessä millainen trofé tahansa. Jokainen metsästäjä muistaa ensi riistan, oli kyseessä mikä tahansa. Trofee on metsästysmuisto, missä juuri ne muistot ja tunteet jotka muistuvat mieleen ovat tärkeimmässä roolissa. Trofee seuraa metsästäjää vuosien läpi, ja hän voi muistella kyseistä jahtia kerta toisensa jälkeen iloiten. Sen säilyäkseen vuosi toisensa jälkeen hienona, se tulisi tehdä oikealla tavalla heti alusta. Tässä pääsette seuraamaan kuinka kaunis trofee tehdään Victor Kalmarin puolesta, yrityksellään Trofee.fi



Victor tutustui trofeiden tekoon jo vuonna 1999, silloin ollessaan vain 10 vuotias. Hän auttoi isäänsä kotona tekemään hänen omia trofeita. Vuodet vierivät ja Victor teki omia sekä ystävilleen heidän trofeita. Sana kiirii ja pian häneen otettiin yhteyttä enemmän ja enemmän, jos hän voisi tehdä trofeita myös muille. Lopuksi määrän kasvaessa suureksi, hän näki mahdollisuuden tehdä tästä yritystoiminnan. Trofee.fi on perustettu vuonna 2017 ja kasvaa tasaiseen tahtiin vuosittain. Yrityksen valikoimasta löytyy nyt myös muita tuotteita trofeiden teon lisäksi. Vuonna 2020 hän valmisti asiakkaille noin 300 troféta ja vuonna 2021 liiketiloja laajennettiin.


Victor Kalmari sekä suuri hirvi trofee.

Onnistuneen trofeen pohjatyöt alkavat heti laukauksen jälkeen. Sarvia ja kalloa kannattaa käsitellä varoen, jos kaunis trofé on toiveena. Eläimen sarvia ei kannata raahata pitkin maastoa tai lahtivajan lattialla. Sarvet kuluvat yllättävän nopeasti ja voivat saada vaurioita jotka ovat vaikeita korjata jälkikäteen.

Pieni kevätpukki jonka sain saaliiksi keväällä 2021.

Kun eläin on tuotu lahtivajaan ja metsästäjä on päättänyt että siitä tulee trofee, niin kannattaa seuraavana arkipäivänä soittaa Victorille niin hän tietää mitä on tulossa. Hän antaa samalla ohjeita ja tietoa ampujalle kuinka toimia. Käyn tässä läpi askel kerrallaan kuinka teidän tulisi toimia, jos haluatte lähettää sorkkaeläimen kallon tai valmistaa sen itse. 1. Kaikki alkaa pään irroituksella ruhosta. Eläimen niskassa juuri missä kallo loppuu on atlasnikama, josta pää kannattaa irrottaa. Tällä tavoin jää hienoa lihaa metsästäjälle ja pakkaaminen sekä lähettäminen on helpompaa. 2. Seuraavaksi sinulla on kaksi vaihtoehtoa, joko jätät pään siihen kuntoon kuin se on irroitus vaiheessa. Tai sitten siistit päästä ylimääräistä pois kuten korvat, alaleuan ja kieli, kalloa ei tarvitse nylkeä. Jos valitset jälkimmäisen vaihtoehdon, säästät 20€ loppusummasta kun teet tilauksen Trofee.fi


Siistitty kauriinpää, valmis lähetettäväksi.

3. Pää tulee lähettää maanantaina tai tiistaina matkahuollon kautta, jotta se tulee perille ennen viikonloppua. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta lähettää päätä heti, kannattaa pää pakastaa siihen asti että se lähetetään. Veri ja nesteet jotka muodostuvat kun pää alkaa mätänemään värjäävät kalloa, ja on todella vaikeita saada valkoinen ja hieno lopputulos sen jälkeen. Kun kallo lähetetään, se tulee pakata tiiviisti ja huolellisesti, tämä siksi että ei hajut ja mahdolliset nesteet pääse valumaan paketista ulos. On myös mahdollista toimittaa eläimen pään suoraan Trofeen pajalle, ja mahdollinen nouto on myös neuvoteltavissa pääkaupunkiseudun alueella. Tämän jälkeen metsästäjä tarvitsee vain odotella trofeen valmistumista. Odotusaika on noin 1-2kk riippuen työtilanteesta.

Ensimmäinen asia jonka Victor tekee kuin pää saapuu pajalle on, merkitä jokainen pää numerolla, jotta hän tietää kenelle se kuuluu. Jos pää on valmiiksi siistitty, on keittäminen seuraava työvaihe. Päät laitetaan aina astiaan kylmän veden kera, siitä sitten astiaa ruvetaan lämmittämään kunnes vesi kiehuu. Näin siksi että ei kallo halkea, suurien lämpötilaerojen vuoksi. Eri eläimet vaativat eri keittoaikoja, kuten kauriin pää vaatii noin 1-1½ tuntia, kun taas hirven kalloa saa keitelle jopa 3 tuntia.


Kauriin kallo valmis keitettäväksi.

Kun kallo on keitetty, se putsataan käsin harjalla sekä tylsän veitsen avulla. Aivot pestään kallosta pois painepesurin avulla. Kallon putsaamiseen kuluu noin 20-30 minuuttia. Kun kallo on putsattu ja siistitty, niin se jätetään viileään tilaan alle 20°C kuivumaan vähintään viikoksi.

Asiakas päättää haluaako hän kallon sahattuna vai että se jätetään koko kalloksi. Tässä vaiheessa kallo sahataan jos näin on valittu. Minä halusin jättää kauriini koko kalloksi. Tämän jälkeen on aika valkaista kallo. Suomen viranomaisten mukaan yksityishenkilö ei saa ostaa vetyperoksidia jonka voimakkuus on yli 12% painon mukaan. Poliisilta voi kuitenkin hake erikoislupaa jos haluaa ostaa voimakkaampaa, tämä lupa Victorilla on. Hän käyttää kallojen valkaisuun 38% vetyperoksidia. Hän kastelee rättejä joilla hän sitten käärii kallot ja lopuksi sulkee muovilla, jotta rätit pysyvät kosteina. Valkaisun jälkeen kallot huuhdellaan ja annetaan kuivua vuorokauden ajan.

Kallo on valkoinen ja siisti tämän prosessin jälkeen.

Kun kallo on kuivunut, on enään jäljellä taustalevyyn kiinnitys. Valikoimasta löytyy perinteisiä tausta levyjä eri väreissä ja muodoissa, löytyy myös "taulu" taustoja sekä pöytä telineitä. Joten, jokaiselle löytyy varmasti mieluinen ratkaisu.

Olen lähettänyt ampumani sorkkaeläimet Trofee.fi laitettavaksi. Haluan hienoa jälkeä ja voin muistella ilolla, niitä onnistuneita metsästys hetkiä. Minulla ei ole mahdollista valmistaa trofeita itse eikä oikeeta osaamista, joten olen jättänyt tämän työn ammattilaiselle. Nämä trofeet tulevat seuraamaan minua vuosien läpi ja voin olla varma että pysyvät hienoina kun ovat kunnolla tehty. Toivottavasti jatkossakin tulee uusia hienoja metsästys muistoja ja ehkä jopa uusia trofeita niiden muistoksi. Yhdessä Trofee.fi kanssa haluamme antaa teille lukijoille, uniikin alennuksen trofeen tilauksen loppusummasta. Mainitsemalla Jaktstund kun soitatte Victorille ja saatte -20€ alennuksen. Alennus on voimassa 30.11.2021 asti. Joten jos siistit kallon itse ja mainitset tilatessa Jaktstund, voi alennus olla yhteensä -40€ loppusummasta! Tätä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä.

991 katselukertaa
Seuraa instagramissa

Nicklas Peltola on nimeni ja ylläpidän tätä blogia. Asun suomen länsi-rannikolla. Metsästys on iso osa elämääni, siksi haluan jakaa tätä harrastusta teidän kanssa. 
 

  • Black Instagram Ikon
bottom of page